Blue Bay's

Omat koirat

Kasvatit

Pentueet

In Memoriam

Näyttelytuloksia

Rotumääritelmät

Artikkeleita

Linkit

Etusivulle

 

In English


Ajatuksia griffoneiden väripuhtaudesta
teksti: Marko Salmela

Griffoneilla sallittujen värien määrä on melko rajallinen, jonka johdosta moni varmasti luulee griffonien jalostuksen olevan värien puolesta hyvinkin yksinkertaista. Toisin kuitenkin on, sillä tällä hetkellä mm. näyttelykehissä näkee hyvinkin mielenkiintoisen värisiä griffoneita. Mistä tällainen epäpuhtaus johtuu? Itselleni tulee aivan ensimmäiseksi mieleen kasvattajien tietämättömyys värien periytymisestä sekä yleinen välinpitämättömyys värien puhtaudesta.

Koska Suomessa saa risteyttää keskenään kaikkia griffonien karva- ja värimuunnoksia, löytyy oman tulkintani mukaan yksilöiden väriin vaikuttavista lokuksista (eli värigeenipaikoista kromosomissa) huomattavasti enemmän heterotsygotiaa kuin esimerkiksi Keski- ja Etelä-Euroopassa kasvatetuista griffoneista. Tämän väittämän perustan siihen, että useissa maissa eri väri- ja karvamuunnoksia ei saa risteyttää keskenään. Tämä johtaa väistämättä homotsygotiaan mm. väri- ja karvanlaatujen alleelien suhteen. Mikäli tämän artikkelin terminologia on vierasta, kannattaa lukea esim. artikkelini griffonien värien periytymisestä.

Vaikka tämän artikkelin tarkoituksena alun perin oli selkokielellä herätellä pohtimaan griffonien väripuhtautta, on pakko puhua ”geeniä”, eli selittää mitkä geenipaikat ja geenit vaikuttavat griffonien väritykseen.

Griffoneilla tulee tarkastella värigeenilokuksista erityisesti lokuksia A, B ja K. Toki muutkin alleelit vaikuttavat värien esiintymiseen yksilössä mutta keskityn nyt näihin kolmeen. Seuraavaksi lyhyt tiivistelmä em. lokuksista.

A- lokus (engl. Agouti) vaikuttaa siihen mikä on eumelaniinin ja feomelaniinin suhde yksilössä (kuvionmuodostajageenit)

  • Ay soopeli (griffoneilla nimityksenä punaruskea) väri. Mustaa väriä saattaa esiintyä karvojen kärjissä
  • at merkkivärinen eli b/t

B-lokus (Brown) määrää siitä esiintyykö eumelaniini mustana vai (maksan)ruskeana. Tällä ei siis ole vaikutusta muuhun kuin mustaan väriin.

  • B normaali musta väri
  • b vaalentaa eumelaniinin (maksan)ruskeaksi

K-lokus (Dominant black) on uusimpia löytöjä. Tämä sarja pitää sisällään dominanttimustan sekä brindlevärityksen aikaansaavat geenit, joista brindleä ei griffoneilla ole.

  • K dominoiva musta väri. Peittää alleen sekä soopelin että b/t –värit. Koira on yksivärisen musta (mikäli B-lokus sen sallii).
  • k sallii A-lokuksen alleelien värin esiintymisen yksilössä.

Soopeli (punaruskea) ja merkkivärinen (black & tan = b/t) ovat aina K-lokuksen suhteen muotoa kk, eli ne ovat perineet molemmilta vanhemmiltaan geenin k. Tällöin A-lokuksen geenit määräävät minkä värinen yksilö on. Musta yksilö on joko muotoa KK tai Kk. B-lokuksen suhteen kaikki ”normaalin väriset” griffonit ovat joko BB tai Bb. B-lokuksen vaikutuksesta kerron myöhemmin tässä artikkelissa.

Jo jonkin aikaa on ollut trendikästä omistaa ja kasvattaa merkkivärinen griffon. On ehkä lähdetty soitellen sotaan, eikä ole otettu huomioon sitä, mitä merkkivärin geeni at saa aikaan soopelin Ay kanssa. Alleelien Ay ja at dominanssisuhde ei ole ehdoton, eli Ayat –yksilö on usein AyAy –yksilöä tummempi. Merkkivärin geeni siis puskee punaruskean värin läpi. Sitä, miksi jotkut Ayat –yksilöt ilmentävät mustaa väriä huomattavastikin enemmän kuin jotkut toiset, en tiedä. Puhtain punaruskea väri syntyy siis kun yksilö on genotyypiltään AyAy, eli A-lokuksessa ei ole merkkivärin geeniä at. Tähän tulisi mielestäni pyrkiä.

Punaruskean värin syvyyteen vaikuttavat myös ns. Rufus-tekijät. Voisin kuvitella että näiden Rufus-tekijöiden puute saa aikaan sen, että jotkut griffonit näyttävät kellertäviltä ja jopa aavistuksen vehnänvärisiltä, eivät syvän punaruskeilta. Toinen, joskin mielestäni epätodennäköisempi selitys voisi olla että griffoneilta löytyisi jokin feomelaniinia vaalentava geeni (esim. cch = chinchilla).

Musta väri ei myöskään aina ole ”puhdas” vaan monet griffonit ilmentävät myös punaruskeaa, erityisesti auringonvalossa katsottuna. Samoin pohjavilla voi olla tummanruskea. Tällaista kutsutaan karhunmustaksi (seal). Mustan karvan tyvi voi myös olla vaaleampi kuin karvan kärki. Tällainen yksilö on mitä todennäköisimmin K-lokuksen suhteen heterotsygootti Kk. Mikäli yksilö on homotsygootti KK, musta on mustaa. Myös Kk –yksilöiden välillä on huomattavia eroja siinä, minkä väristä karva on. Ihanteellisinta olisi risteyttää keskenään KK –yksilöitä, jolloin musta väri pysyisi puhtaan mustana. Tällaisten yhdistelmien tekeminen on Suomessa melkoisen harvinaista, sillä useimmat mustat griffonit ovat genotyypiltään Kk, eli niiden taustalta löytyy punaruskeita vanhempia/esivanhempia, mutta esimerkiksi Beannanchtaí I’m Your Man on genotyypiltään KK. Tällainen yksilö jättää ainoastaan mustia jälkeläisiä riippumatta siitä mitä kaikkea A-lokuksesta löytyy.

Tiivistetysti voisi sanoa että värien puhtauden vuoksi olisi ihanteellisinta risteyttää keskenään A- ja K-lokuksien suhteen homotsygootteja yksilöitä, toisin sanoen punaruskeaa (AyAy) toisen samanlaisen yksilön kanssa, mustaa (KK) mustalle (KK) ja merkkivärisiä keskenään. Punaruskean ja merkkivärisen yhdistäminen on taas varmin tapa saada aikaan sekavärinen, tummia varjotustumia turkissaan kantava griffon.

Otin jo aiemmin puheeksi B-lokuksen. Mikäli yksilö on genotyypiltään BB tai Bb, se on ”normaalin” värinen. Mikäli se taas on homotsygootti bb, on se väriltään joko maksanruskea, ruskeasoopeli tai ruskea punaruskein merkein. Näistä ruskasoopelia voi olla vaikea huomata karvan väristä, mutta bb –yksilön ihopigmentti on aina maksanruskea.

Ei tarvitse olla kovinkaan kummoinen ennustaja, kun voi sanoa että Suomessa tulee räjähtämään melkoinen maksapommi 5-10 vuoden kuluttua, sillä tällä hetkellä tätä maksanvärin geeniä kantavia koiria on jo varmasti melkoinen määrä. Kahden maksanruskean geenin yhdistelemästä on 25 %:n todennäköisyys syntyä värivirheellinen, maksanvärinen griffon. Ainoa keino välttää tätä ei-toivottua väriä, on tehdä mahdollisimman harkittuja jalostusvalintoja.

Tutkikaa jalostuskoirienne sukutauluja ja miettikää tarkkaan mitä haluatte. Väri on onneksi vain yksi osa-alue koirassa, eikä värijalostusta tule painottaa liikaa, muiden tärkeiden rodunjalostukseen liittyvien seikkojen jäädessä vähemmälle huomiolle. Puhdas väri muun rotutyypillisyyden ohella on kuitenkin mielestäni tavoittelemisen arvoista.